SannaLappi

Käytöstavat kunniaan

 

Käytöstavat. 

Mitä se vaatii?

Ensinnäkin hermoja joita et tiennyt sinulla olevankaan. Olet onnekas. Omat vanhempasi ovat opettaneet ettei kaikkeen nykyajan vouhotukseen tarvitse lähteä mukaan. Ei, lapsesi eivät tarvitse minkäänlaista ruutua loistamaan naamalleen joka päivä. Korkeintaan sen tunnin verran, koska onhan Pikku Kakkonen pyhä asia joka sinullekin jo suotiin lehmän paskan hajun ohella. Se haju merkitsi sinulle hyvinvointia. Niin pitkään kuin teillä haisi vaatteet sonnalta kaikki oli hyvin huolimatta puheista jotka alkoivat aina, kun puhuttiin EU:hun liittymisestä uutisissa. Mitä vähemmän koulussa haisi silkka paska niin sitä enemmän oltiin huolissaan. Ketään ei kiusattu siitä, että haisit työlle. 

Elettiin tynnyrissä nykytermien mukaan, mutta en muista sellaista päivää jolloinka olisin ollut onneton, kun sain rapsutella meidän kantturoita ja kerkesin käydä kaikki läpi läksyistä huolimatta. Olihan niitä ihanuuksia vain sen kahdeksan. Onnellisia olivat vaikka eivät pihattonavetassa talvia eläneetkään. 

Mitä se tynnyri minulle opetti? 

Olimme onnekkaita lapsia ja meitä oli silloin monta. Kotiin tultiin ruualle ajallaan ja sen jälkeen jatkettiin leikkejä siihen asti, kun alkoi tulla hämärää. Miten osasimmekaan kotiin, kun ei ollut matkapuhelimia vaikka saatoimme seikkailla keskellä metsää. Ehkä siksi, että se oli meidän maailma jonne rakennettiin myös omat majat joissa olisi käytännössä voinut vaikka yöpyä. Edelleen on lähes ulkomuistissa myös kavereiden puhelinnumerot menneisyydestä, mutta nyt et tahdo muistaa edes omaasi. Ei sillä ole niin merkitystä kuin ennen. 

Elit murrosaikaa. Sinun ystäväsi olivat hiukan nuorempia, vuoden pari. Silti he eivät enää ymmärtäneet, että miksi sinä haluat ilman korvausta hakea nekin loput hortoilevat lehmät laitumilta iltalypsylle. Miksi sinä haluat tehdä osasi ja luoda paskat laarista. Aikasi pelkäsit, että jäät ulkopuoliseksi ja aloit miettiä kapinaa. Kuin kohtalonivana silloin katosi loputkin rakkaasi navetasta ja kaikki oli mahdollista. Olit kotvan hukassa. Mitä minä nyt teen?

Yhtä hukassa olivat varmasti aikansa myös lehmien omistaja joten yritit tukea häntä parhaansa mukaan vaikka olitkin katkera, että sinulta oli lähtenyt se perusturva elämästä. Meilläkään ei enää haissut paska. Miten minä kaipasinkin sitä lypsykoneen ääntä ja niitä peltotöitä joissa mullan pöly peitti sinut neekeriksi asti. Onneksi hiki auttoi pyyhkimään sen kerroksen kasvoilta. 

Nyt, kun teen omille lapsille ruokaa tarjolle ja kysyn, että mistäs se maito tulee niin vastaus on ivallinen Kaupasta! Silloin aloitan luennon siitä, että mistä maito oikeasti tulee. Seuraavaksi alkaa nurina, että kun lautasella ei olekaan niitä juuri lempi aineksia niin siihen vastaan, että sinä syöt mitä sinulle annetaan ja ole kiitollinen siitä, koska on olemassa lapsia jotka kuolee nälkään. Seuraavaksi ripitän siitä miten kyynärpäät ovat taas pöydällä vaikka on ollut miljoona kertaa puhetta, että niitä ei siinä pidetä. Ei ahmita, mutta syödään silti reippaasti eikä jäädä haaveilemaan. Jos tekee mieli nukkua niin silloin mennään sänkyyn ja seuraava ruoka on iltapala. 

Voisin jatkaa litanjaa loputtomiin, mutta sanon vaan sen, että nykyään pitäisi pyytää anteeksi sitä, että opettaa lapsilleen käytöstapoja. Sitä jopa toiset aikuiset kutsuu nipottamiseksi, mutta sinä tiedät paremmin. Onneksi ne Mansikin ja Mustikin menettämässä olleet ihmiset jaksoivat kaikesta huolimatta opettaa ihan ehkä jopa huomaamattaan työllään, että miten tässä elämässä pitää elää. 

Nöyränä ja olemalla kiitollinen siitä, että saa nähdä joka päivä oman työn jälkensä. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Sanna, mahtava kirjoitus. Hyvät tavat ei meiltä kuole ei kuole työn kunnioittaminen, kun on sinun kaltaisia äitejä.

Käyttäjän SannaLappi kuva
Sanna Oksman

Iso kiitos! :) Tuntuu tosiaan toisinaan ettei vanhempien anneta olla se rakastava, mutta jämäkkä pohja jolta lapsen on turvallista ponnistaa maailmalle terveellä moraalilla. Päiväkodeissa annetaan poikien etenkin leikkiä väkivaltateemaisia leikkejä, koska se muka kuuluu poikien leikkeihin. Onhan se jo nykypäivänä nähty, että mihin väkivallalla hauskanpito on johtanut, kun lapset tappavat toisiaan. Yritäpä siinä sitten opettaa toisin kotona, kun väkivallasta on tehty kivan ja viihdyttävän leikin perusta joka siirtyy kätevästi myös pienemmille sisaruksille. Karseaa katsottavaa ja kuunneltavaa, kun kaksi vuotias poika leikkii innoissaan kuinka ammutaan ja hakataan toista. 7 vuotiaan esikoisen kohdalla ei ollut tuota ongelmaa, mutta lähes pari vuotta nuorempi veli on opettanut päiväkodin kautta tuon "hienon" leikkityylin muillekin vaikka emme salli pyssy yms leikkejä kotona.